Yksi harvoista etukäteen sovituista pysäkeistä Etelä-Amerikan turneellamme löytyi Saltasta. Viehättävä ja onnellinen Haarala Oroscon perhe odotti meitä vieraaksemme Saltassa, miltei Argentiinan pohjoisemmassa provinssissa. Perheenpää Mika oli aikoinaan ollut Argentiinasta lomamatkansa lomassa pitämässä kurssia paikallisessa yliopistossa ja siitä se tarina sitten lähti.. Kaksitoista vuotta Mika on pitänyt yllä suomalaisuuden lippua La Calderan kylässä, oli siis korkea aika mennä auttamaan miestä mäessä viikon kestäneellä suomalaisuuskurssilla koko perheelle.
Perheeseen kuului Mikan vaimo Lia, heidän lapsensa Joni ja Ailin sekä anoppi, joka myöskin oli nimeltään Lia, mutta perheen sisällä häntä kutsuttiin abuelaksi eli ihan vaan isoäidiksi. Ja vaimoa kutsuttiin nimellä Yiyi ja Jonin oikea nimi on Jonatan, mutta ei mennä liian syvälle nimiin ja lempinimiin, yleisenä sääntönä voi mainita kroonisen tarpeen nimien lyhentämiseen.
Meidän tehtävänämme oli olla viikon ajan suomea puhuvia au paireja, jotta perheen lapset oppisivat lisää suomea kuin sen minkä isältään oppivat päivittäin. Perhe eli muuten kielellisesti rikasta elämää, kun arkikielinä käytettiin espanjaa, suomea ja englantia. Me toki heittäydyimme tähän mukaan puhuen lapsille ja Mikalle suomea, Yiyille englantia (ja myös vähän suomea) sekä abuelalle espanjaa. Koira ja kissa saivat kuulla myös suomea.
Arki La Calderassa sujui melko rauhaisasti. Päivät vietimme lasten kanssa leikkien tai pelaten, urheillen ja muutaman viikon huonoja yöunia siesta-aikaan tasoitellen. Totaalinen lepo oli varsin tervetullutta kaiken matkaamisen jälkeen. Iltaisin syötiin hyvin ja meidän onneksemme karnevaalit osuivat juuri vierailumme viikonlopulle, joten pääsimme nauttimaan tästä eteläamerikkalaisesta kansanhuvista kolmenakin iltana.
La Calderan karnevaali eli corso oli koko kylän yhteen kokoava juhla, jossa tanssikoulut, seurat, saman kylän ihmiset sekä perimän yhteentuomat joukot esittivät karnevaaliesityksiä vaihtelevan musiikin ja tanssin tahdittamana. Pääsimme myös maistamaan isomman corson tuntua, kun vietimme iltaa ja yötä Saltan corsoa katsellen. Meininki siellä oli kaikin puolin mahtipontisempaa, La Calderan corso on enemmänkin lasten juhla, kun taas Saltassa kyseessä on (yleensä) köyhien vuoden kohokohtiin kuuluva vakavasti otettava juhla johon valmistaudutaan miltei koko vuoden ajan tanssikuvioita hioen ja pääsääntöisesti kierrätysmateriaaleista rekvisiittaa tehden.
Suomalaisuutta pääsimme jakamaan todenteolla laskiaistiistaina. Pohjois-Argentiinassa lunta ei toki ollut, oltiinhan keskellä kesää, mutta talvellakaan mäkinen maasto ei paljoa lumipeitettä näe. Joitakin vuosia sitten tuli ennätyksellisesti kolmena päivänä peräkkäin lunta, mutta pulkkamäkeen ei silloinkaan olisi pystynyt lähtemään. Perheen lapsille selostimme googlen kuvahaun ansiokkaalla avustuksella mistä laskiaisessa on kyse, Joni ehdotti heti vanhemmille pyörillä varustetun Stigan hankkimista.
Laskiaiseen kuuluu joskus jopa pulkkamäkeäkin enemmä laskiaispullat. Olimme valmistautuneet pullakoitokseen jo muutaman päivän ja raaka-aineet olivat kaikki kunnossa kardemummaa lukuunottamatta. Abuela arvioi sitä ehkä löytyvän Buenos Airesista, mutta ei lähempää. Jotta emme tarjoilisi pelkkää pullaa, niin olimme päätyneet valmistamaan myös suomalaista pernneruokaa hernekeittoa, vaikkei torstai ollutkaan. Pullat paistettiin avotuliuunissa parillan kupeessa ja hernekeitto tehtiin purkkiherneistä. Herkkusuu Samppa hääri pullamestarina ja allekirjoittanut toimi vaativissa herneenkeittopuuhissa. Ruoka maistui koko perheelle yli odotusten, keittoastia kumisi tyhjyyttään ja reseptit päätyivät perheen keittokirjan jatkoksi. Ylpeinä totesimme onnistuneemme suomalaistamisessa.
Kaikki loppuu aikanaan, kuten myös aikamme La Calderan rauhassa. Paluu travellerielämään tapahtui raastavalla tavalla kahden peräkkäisen bussiyön merkeissä. Meidän olisi pitänyt arvata jo lähtiessä että matkasta Peruun tulisi tuskaa kun aamuseitsemältä Saltan bussiasemalla meitä odotti tyhjä laituri.
Bussi tuli lopulta ja matka kohti pohjoista alkoi.
Kaiken odottelun, säädön, rajallaodottelun, rajasäädön, yöllisen odottelun, yösäädön, välipysäkkiodottelun, välipysäkkisäädön jälkeen saavuimme lopulta vain viisi tuntia myöhässä Iquequen rantakaupunkiin Tyynen valtameren rannalle. Tavoitteena oli jatkaa matkaa mahdollisimman pian ja nappasimmelin viimrisn bussin kaksi viimeistä paikkaa ja huonosti nukuttu yö sai jatkoa täpötäydessä ja edellisen bussin vastakohtana saunankuumassa bussissa kohti rajakaupunki Aricaa.
Aricassa antauduimme väsymykselle ja mukavuudenhalulle napaten kiinni jo kolmanteen ongenkoukkuun jota kiduksiemme lähistöllä heilutettiin. Päädyimme maksamaan karvaalla tavalla tuplahinnan rajanylitystaksista ja bussilipuista Cuscoon. Tacna odotti Perun puolella rajaa jonkinlaisena Paraguayn lähisukulaisena. Kaksi henkilöä söi viineineen kiinalaisessa ravintolassa reilulla kympillä ja taksi kaupungin laidalta keskustaan maksoi euron. Alle euron jos jaksoi tingata. Halpojen hintojen lisäksi Tacnalla ei ollut paljoa annettavaa. Matka jatkui. Karvaasti.
Kuvitelkaa itsenne suomalaiseen siististicool-Expressbussiin. Lisätkää bussille ikää 15 vuotta. Ottakaa jalkatilasta puolet pois, perulaisen keskivertopituuden mukaisesti. Asettakaa ilmastointi täysille, vaikka vuorilla sataa räntää. Ajatte mutkaista, ajoittain serpentiinimäistä tietä. Täysillä. Enintään 1,5 h välein pysähdytään johonkin kaupunkiin tai kylään. Ihmiset huutavat, raahaavat matkustamoon kolmen iippokassin kokoisia säkkejä, perulaiseen tapaan huiviin sisälle sidottuja kapsäkkejä sekä itsensä. Kaikki matkatavaroista iskeytyvät vaihtelevalla velositeetillä koiran unta torkkuvaan naamaasi. Uskallat ehkä käydä pysähdyspaikalla vessassa, sillä bussin vessa on tuntemattomasta syystä jatkuvati lukossa. Vessareissulla joudut miltei painihommiin vessavahdin kanssa, koska et halua ostaa vessapaperia kun hätä on pieni, ei suuri. Ostat paperin joka tapauksessa. Odotat että aamu koittaisi. Huijari Aricassa lupasi bussin olevan perillä klo 07.30. Huolimatta 12 tunnin hurjastelusta olette aamuun mennessä edennyt kartalla n. 300 km. Vielä viiden tunnin matka jäljellä.
Lopulta puoliltapäivin olet pahoinvoivana Cuscossa. 3400 metrin ohut ilma saa sinut haukkomaan henkeäsi kun nostat rinkan selkään. Mietit, että mitähän tästä vielä tulee... Ja lentomatkustamista mietit myös.
ENGLISH:
Ok here goes in English. As you may have taken notice from Facebook: We do response to the feedback we get and now thanks to our man Adam from Hungary you can enjoy at least this part of our trip without the google translator! We'll keep 'em coming if you want to..
We got from Mendoza's disappointing wineland to the one preplanned stop in Argentina. Months we had planned to visit the Haarala Orosco family in Salta, northern Argentina. This fenno-argentinian family got started in the very usual way of student exchange. The patriarch Mika has been living full-time in Argentina since year 2000. The family consisted of his lovely wife Lia, two adorable children Joni and Ailin and of course the eversmiling grandma or in Spanish 'abuela' as everyone called her.
We were there to give a boost for the kids Finnish skills that they speak only with their dad. The family is quite a multilingual blast with Finnish, Spanish and English being spoken routinely. Apart from the language-prepping we spent our days playing with the kids (iPad was a huge success along with Tatun ja Patun Suomipeli) and doing some sports. We also cooked some traditional finnish winter buns and pea soup that were both a huge success along with the dried rye bread that we have been preserving like pieces of gold, well hidden deep in Samuels bag.
We were lucky to hit Salta during the Carnevals so we got a good glimpse at this south american custom. First by two nights spent at the local village 'corso' at La Caldera and then by seeing the bigger corso in Salta. The first was more directed to the kids with lots of children's groups participating but the latter was the real deal with inhabitants from the poorest parts of Salta putting an almost years worth of effort in the costumes and dance moves. Hope we get the videos uploaded at some point because it's so hard to describe with words how massive the whole thing is with all the choreographs and costumes and just everything.
We left Salta with a little piece of our hearts full and a little piece missing those peaceful and fun days at the Haarala Orosco's. Peaceful was something we really lacked the next two days as we spent the next two nights in buses heading to Peru. Not much more about that trip since I already complained enough of them in the Finnish part :)
Now we just got back from Machu Picchu. Better start writing about that soon...
Location:Aventuras Tierras Mojadas,Cusco,Peru
Teillä jäi kuitenkin vielä kokematta bussin hajoaminen vuoristoon ja seitsemän tunnin odottelu keskellä yötä, keskellä ei mitään. Lisää yhtälöön yö bilehostelissa ja seuraavan päivän sandsurfing, joka alkaa bensan loppumisella vuoristossa n. Klo 5.30 Peru oli mahtava paikka<3
VastaaPoistaT.maija