Taimenia narraamassa Tulimaassa

Suuntasimme Montevidosta bussilla Buenos Airesiin,  josta meidän lentomme lähti kohti maailman laidalla sijaitsevaa maailman eteläisintä kaupunkia, Ushuaiaa. Ushuaia  on n. 60000 asukkaan kokoinen kylä,  jonka pääelinkeino on turismi. Ushuaia sijaitsee Tierra Del Fuegon provinssissa ja on myös provinssin pääkaupunki. Tierra Del Fuego eli Tulimaa on saanut nimensä Yamana-alkuasukkaiden meren rannoilla polttamista nuotiosta. Ohikulkevat alukset näkivät pitkien tulimerien valaisevan rannikkoa ja antoivat näin ollen provinssille nimen Tulimaa.

Laskeutuessamme pilviverhon lävitse Ushuaian lentokentälle meitä kohtasi silmiä hivelevä näky. Lumihuippuiset vuoret ja tummansininen meri ympäröivät idyllistä kaupunkia. Löydettyämme vapaan hotellin aloimme heti ottaa selvää varteenotettavista vaellus- ja kalapaikoista. Ushuaia on rakekennettu täysin turistien tarpeita varten. Suunnilleen jokaisessa korttelissa on jokin turistikrääsä myyvä kauppa tai casino, johon voi reissukassan helposti upottaa ja reissupaketteja löytyy jokaiseen makuun maailman lopun junalla läheiseen kansallispuistoon matkustamisesta luksusristeilyyn Antarktikselle. Päädyimme ostamaan retkeilykamppeet vuokraamisen sijaan, koska niille olisi vielä käyttöä Chilen puolellakin. Retkikamppeiden hankkimisessa käytimme meidän pörseille sopivaa metodia eli halvin tuote on paras tuote. Kaikenlaisia pakettimatkoja vieroksuvina koimme auton vuokraamisen hyväksi, jokseenkin hieman kalliiksi ratkaisuksi. Teimme alustavan reissusuunnitelman 3 päiväksi, jonka ensimmäinen etappi tulisi olemaan Rio San Pablo

Automatkan varrella Rio San Pabloon  sai vähän väliä pysähtyä kuvaamaan toinen toistaan useampia maisemia. Maisemissa oli paljolti Suomen Lapin kaltaisuutta. Harvaanasuttuja maita mahtavien vuoristoineen, paljon pieniä järviä, jokia ja soita, kitukasvuisista puista vehertäviin metsiköihin ja korvia hellivä hiljaisuus, jota kovasti oli tullut kaivattua.

Rio San Pablon jokisuulle saavuttaessa huomasimme haaksirikkoutuneen laivan, josta olimme jo aiemmin saaneet vihiä, meren rannan tuntumassa. Laskuveden aikana tutustuimme laivaan nimeltä Desdemona pääli- ja sisäpuolisesti. Laivan merenpuoleisella sivustalla oli hevosen mentävä aukko, josta kapusimme sisään. Ajattelimme valjastaa aluksen purjehduskuntoon ennen nousuveden saapumista. Viljami otti valtavalla purjehduskokemuksellaan laivan kapteenin viran ja alkoi jo suunnitella merireittiä Antarktikselle, ak.:n yrittäessä hinata alusta vesille käsivoimin ja Samu taas perehtyi laivan yleiskuntoon sekä saniteettitiloihin. Lopulta päätimme luovuttaa ja lähteä etsimään yöksi majapaikkaa Rio San Pablon varrelta. Hiivityämme läpi yksityisen aidatun leirintäalueen pääsy kielletty merkeistä huolimatta, löysimme mukavan leiripaikan joen mutkasta. Turun pojat alkoivat loihtia maittavaa nuudelisoppaa illalliseksi, kun taas ak. yritti narrata taimenia turvaamaan proteiinin saannin. Alkumatkasta huomaamme n. 6 kiloinen taimen joen pientareella, josta jokin elukka oli haukannut palasen lupasi paljon saalista ajatellen. Toisin kävi muutamaa pientä purotaimenta lukuunottamatta saalis oli suuri pettymys. Auringon laskiessa oli pakko lähteä suunnistamaan kohti leiripaikkaa. Matkalla leiriin tuli purettua turhautumista riitelemällä reviireistä laamojen kanssa, jossa tuli siinäkin kohdattua parempansa. Paljon kaivatulle machetelle olisi taas ollut käyttöä. Seuraavana aamuna pakkasimme kamat ja lähdimme kohti Lago Yehuinia. 

Lago Yehuin oli ilmeisesti ollut aikaisemmin suuremmin turistien käytössä, koska sen rannalla oli hylättyjä hostelleja. Pistimme leirin pystyyn rannan läheisyyteen ja lähdimme patikoimaan järven rantoja pitkin, kunnes rankka tuuli ja vesisade sai meidät kääntymään ympäri. Illalla tapasimme 2 merivoimien sotilasta Enriquen ja Ricon, jotka olivat tulleet kalastamaan. Vaihdettiin siinä sitten kalatarinoita äijien kanssa. Odotukset saaliin suhteen nousivat taas huomattavasti, kun äijät kertoivat saaneensa 7 suurta kalaa järvestä lähiaikoina (kommunikointi tapahtui espanjaksi, joten ymmäryksessäkin saattoi olla jotain puutteita).  Ilta menikin laiturin nokassa kuvaa viskellessä, postikortteja täytellessä, espanjalaisia teknohittejä kuunnellessa ja olutta nauttiessa. Lopulta äijät luovuttivat ja totesivat jo totuttuun tapaan, että huomenna sitten. Jotenkin tuntuu, että tällä mantereella kaikki tapahtuu huomenna. Turhan monta kertaa ostaessamme, varatessamme tai vuokratessamme eri asioita olemme saaneet vastauksen: Ñao hoy, mañana! 

Heti aamun sarastaessa päätimme lähteä vuonna 1887 rakennetulle Haberton Ranchille, jonka päärakennus on vanhin maatila koko Tulimaassa. Ennen vanhaan tilalla valmistettiin veneitä ja kasvatettiin lampaita, mutta tänäpäivänä se on lähinnä turistikohde. Taka-ajatuksenamme oli varata matka pingviinejä katsomaan läheiselle Isla Martillon saarelle. Venailtuamme 3 tuntia matka pingviinejä katsomaan toteutui. Ajoimme 15 min. merimatkan saarelle, jossa jalkauduimme pingviinien sekaan. Sieraimiimme tulvahti mädän kalan haju heti saarelle astuttaessa. Siinä niitä sitten oli pieniä ja isoja pinguja koko saari pullollaan. Olipa sinne pari keisaripingviiniäkin eksynyt, vaikka niiden asuinsija on yleensä n. 1200 km etelämpänä eli Antarktiksella. Ihmisten läsnäolo ei näitä otuksia tuntunut haittaavan ollenkaan. Aika huvittavia nuo pingviinit, niiden päivät kuluvat lähinnä ympäriinsä tepastellessa, levyttäessä ja kalaa nappaillessa. Välillä kyllä pientä nokkapokkaa oli havaittavissa urosten välillä. Saarella näytti pesivän myös pingujen vihollinen kihu niminen lintulaji, joka ei ihmisistä paljon perustanut. Ak.:n kävellessä vahingossa liian läheltä linnun pesää. Otti lintu siivet alleen ja lähti kynnet auki kohti vihollista. Taisi siinä pari juoksuaskeltakin tulla otettua. Seuraavaksi kohti Puerto Natalesia ja Torres Del Painea.