Puolivahingossa Paraguayhin

Ennen lähtöämme monet kokeneet reissuruunat ja -tammat kannustivat välttämään liikoja etukäteissuunnittelmia. Täysin suunnittelemattomaan matkantekoon emme kuitenkaan ryhtyneet, vaan ensimmäinen kuukausi on lentolippujen ja Tulimaan tahdittama. Pieniin sooloiluihin kuitenkin on aina varaa ja saavuttuamme Brasiliaan Foz de Iguazuun tajusimme Paraguayn löytyvän yhden sillanylityksen päästä.

Ystävyyden siltana tunnettu betonirakennelma yhdistää Brasilian ja Paraguayn. Hyppäsimme aamulla paikallisbussiin ja köröttelimme kohti rajaa. Olemattomalla portugalin taidolla (eli lyömällä nyrkissä olevaa kättä avoimeen käteen samalla todeten "Passport! Stamp!") saimme viestittyä bussikuskille halumme pysähtyä rajalla muodollisuuksia varten. Ja pysähtyihän se bussi. Toki jäämättä meitä odottelemaan kuten olimme olettaneet, mutta vahinko ei ollut kovinkaan kova, matkan maksaessa alle euron ja kaikkien tavaroiden ollessa selässä eikä esimerkiksi paikalta porhaltaneen paikallisbussin kyydissä. Ystävyyden sillan ylitettyämme meitä odotti Etelä-Amerikan unohdettu maa, Paraguay.

Paraguay oli aikamoinen kokemus naapurimaan Brasilian vaurauden jälkeen. Etelä-Amerikan toiseksi köyhin maa avautui aivan järkyttävänä ostoshelvettinä, joka täytti katumyyntikojuineen, liikkeineen ja ostoskeskuksineen kaiken alleen ensimmäisen 10 x 10 korttelin matkalla. Brasilialaisen matkaavat tuohon moto-taxien, taksien ja autojen täyttämään likakaivoon ostamaan vaatteita, elektroniikkaa ja käytännössä kaikkea joka syystä tai toisesta on Brasseissa kallista, ainakin teippirullat näyttivät olevan miltei joka kojun valikoimissa.

Mieltä ja kehoa kuumottanut yösijan etsintä päättyi Hotel Pablitoon linja-autoaseman lähelle. Hintaa yölle tuli 47000 guarania, eli n. 8 euroa kahdelta hengeltä. Huoneetkin olivat hinnan mukaisia, ensimmäisen huoneen katosta paistoi päivänvalo, mutta huone johon lopulta majoituimme oli ainakin katosta paistavasta päivänvalosta vapaa. Ja ensimmäisenä yönä kyseessä oli kolmen hengen huone kunnes Samuel yöllisellä interventiollaan, jossa käytettiin apuna Viljamin kenkää, riisti hengen tulitikkuaskin kokoisella torakalta.

Ciudad del Este oli hyvinkin rauhaisaa perähikiää Paraguayn itäisillä perukoilla kunnes joku keksi rakentaa sinne hiton ison padon (eng. One f'n big dam). Itaipun vesivoimala on tätänykyä Kiinan surullisenkuuluisan padon jälkeen maailman toiseksi suurin pato. Vuonna 2008 kaikki muut energiantuottajat jäivät taakse kun Itaipu puski linjoille yli 93 miljoonaa megawattia tunnissa. Itaipu tuottaa koko Paraguayn sähköstä 75 prosenttia ja jos se ei ole vielä tarpeeksi kova luku, niin poijjaat padollaan vastaavat 20 prosentin siivusta koko Brasilian sähköntuotosta. täysin ongelmitta pato ei syntynyt, vaan padon luoma tekojärvi jätti alleen esimerkiksi Guairan vesiputoukset , jotka kuuluivat vaikuttavuudessaan ja kokonsa puolesta maailman kärkiputouksiin.

Omantunnontuskia helpottaakseen Paraguayn viranomaiset ovat perustaneet kansallispuistoja pitkin poikin Itaipun lähistöä joissa suojellaan padon tuhoamien luontokappaleiden kaltaista lajistoa ja diversiteettiä. Padon lähistöllä oli myöskin eläintarha padon tieltä "pelastetuille" eläimille, tai nykyisellään niiden jälkeläisille. Siellä sitten oli lintua, liskoa ja kissaeläintä liian pienissä häkeissä. Eniten sydäntämme tietenkin särki nähdä viidakon kuningas bedi telkien takana. Eikä niitä ollut vain yhtä, vaan jostain syystä jaguaareja oli seitsemän koko pienessä eläintarhassa. Alla olevassa kuvassa pitäisi näkyä musta bedi vankilassaan. Viidakoista ja sen valtijoista kiinnostuneille suositellaan luettavaksi Anders C. Kroghin kirjaa Jaguaarin voima

Paraguayssa erikoistuimme julkisten liikennevälineiden käyttöön. Kehitysmaan bussit olivat juurikin sen näköisiä että ne saattavat levitä milloin tahansa tielle ja toki matkaoppaatkin kehottavat niitä välttämään. Mentiinpä nyt kuitenkin ja kertaakaan ei eksytty! Välillä oltiin Ciudad del Esten kauttamme ulkopuolella, mutta hyvin sieltäkin pääsi takaisin mestoille. Bussikuskille kun huutaa haluamaansa paikan nimeä yli radion pauhauksen niin vastaus oli useimmin ylös nostettu peukalo kuin "nooooo..." Busseilla käytiin myös varmistamassa ihan paikan päällä lauttarannassa että viikonloppuisin ei pääse lautalla suoraan Paraguaysta Argentiinaan. Kävelymatkalle takaisin bussipysäkille mukaan lyöttäytynyt vanhempi herrasmies Miguel kyllä lupasi soutaa meidät ylitse pientä korvausta vastaan, mutta kieltäydyimme kohteliaasti oman turvallisuutemme vuoksi. Miguel oli mukava, joskin hieman mielenvikaisen oloinen jutellen jatkuvasti itsekseen ja pelätessään jokaista moottoripyöräilijää poliisiksi. Kuva herrasta tulee myöhemmin...

Ciudad del Esten eteläpuolella on varsin rauhallinen ja kaunis vesiputous Salto de Monday, joka toki kärsii sijaintinsa puolesta aivan Iguazzun putouksien naapurina.

Paraguay jäi taaksemme maana johon ei ainakaan kaupunkilomalle kannata lähteä. Kuumotus tuntui katukuvassa ja olimme varmaankin kaupungin ainoat länkkärimatkaajat, paluubussissa törmäsimme japanian poikaan. Paluumatka Brassien läpi Argentiinaan olikin oma shownsa, johon sisältyi kesken jäänyt bussimatka ja kahden tunnin istuminen taksissa 20 km matkalla, mutta tikulla silmään joka niitä muistelee.

Loppumuistutus: Kysy tai varmista maan tippauskulttuuri etukäteen, säästyy morkkikselta.