Argentiinalais-urugualaiset koettelemukset

Ah, Buenos Aires! Kaupunki täynnä kulttuuria, tangoa, hyvää ruokaa ja yöelämää. Tai meidän tapauksessamme: yksi pettymysten ilta ja kaksi päivää mahataudissa! Puerto Iguazzussa yömyöhään kurkkuun hyökännyttä janontunnetta huuhdoimme pois paikallisella vesijohtovedellä, kun kokeneemmat reissaajakollegat samoin edellä tekivät. Tyhmää se toki oli, ja siitä saatiinkin sitten maksaa muistututtavat kärsimyskorvaukset ajan menetyksenä. Rahaa ei toki saanut kulumaan, kun edes Riosta tutut sateenvarjo/aurinkovoidekatukauppiaat eivät olisi ehtineet lyhyen vessan ja sängyn välisen pikataipaleemme varrelle tuotteitaan tarjoamaan. Okei, ei se ihan niin paha tauti ollut, mutta rajoitti kyllä menoa. Toisaalta hektisen ensimmäisen viikon jälkeen oli vain ja ainoastaan viisasta levätäkin välillä. Samppaa tauti kuritti ankarimmin, allekirjoittanut pääsi vähän vähemmällä.

Buenos Airesin ensimmäisenä iltana yritimme toki päästä kaupungin sykkeeseen mukaan. Iguazzussa meille suositeltiin ehdottomasti La Bomba Tiempo -perkussio-orkesterin esitystä, jonne lähdimmekin suurin odotuksin vain saadaksemme kuulla että Show on peruttu. Päätimme huuhtoa pettymyksen karvasta kalkkia kurkusta, tällä kertaa ei vesijohtovedellä vaan paikallisella Guilmess-oluella jota löytyikin muutaman korttelin päästä. Vaihtoehtoista viihdeohjelmaa yritimme löytää Lonely Planetin matkaoppaasta, ja sieltä löytyikin lähistöllä sijaitseva viihdekeskus joka sopi odotuksiimme. Käveltyämme paikan päälle metron kantamattomiin meitä odotti plakaatteja ikkunat täynnä, mitkä kertoivat kiinteistön olevan myynnissä. Se siitä sitten, vatsatauti teki jo tuloaan ja väsytti. Taksi alle ja hostellille. Taksikuski ei ymmärtänyt kovaa haluamme neuvotella matkan hinnasta etukäteen, ja kommunikaatiomuuri murtui välillämme vasta siinä vaiheessa kun hän osoitti taksamittaria. Annoimme tyylikkään "aaaaahhhh! Si, si!" -vastauksen. Loppumatka olikin hiljaista.

Seuraavan 1,5 vuorokauden ohjelma tulikin jo kerrottua alkukappaleessa. Illalla vointi salli myös Sampan excursion Chinatowniin. Nautimme iltapalaksi ravitsevaa soppaa ja tabletit ciprofloksasiinia; Ja katso! Aamun koittaessa jännittynyt tunnelma WC:n seutuvilla sai onnenpyrähdyksiä tuntumaan vatsassa aiempien kiertoliikkeiden ja väänteiden sijaan, kun suolentuote oli muuttunut fysiikan lakien vastaisesti nesteestä sekä kaasuksi että kiinteäksi aineeksi! Tästä riemastuneena päätimme lähteä tien päälle etsimään tuota unelmiemme merenrantamökkiä naapurimaasta Uruguaysta. Matkalla olisi kuitenkin vielä yksi tärkeä pysähdyspaikka: Presidentinvaaleissa äänestäminen Suomen Suurlähetystössä.

Ylläoleva autenttinen Sampan äänestyksen aikana otettu kuva rohkaisee kaikkia käyttämään äänivaltaansa demokratian peruspilareiden vankistamiseksi. Äänestyslipun voi kirjoittaa vaikka kuvassa presidenttinä ainakin t-paitansa osalta esiintyvän herrasmiehen nimen, mutta suositeltavampaa on raapustaa sinne jokin kokoluku 1,01 :n ja 2,99 :n väliltä. Pyöristää ei saa. Muitakin lukuja saa käyttää, mutta subjektiivinen ja kollektiivinen mielipiteemme on, että Haavisto on paras arvojohtaja tulevaisuuden Suomelle.

Matkamme jatkui jo tutuksi tulleesta Retiron megatransportaatiokeskuksesta Tigren pikkukaupunkiin, josta lähtisimme lautalla Uruguayn puolelle Carmeloon. Heikko espanjantaitomme meinasi jälleen tehdä tuhojaan, kun lippuluukulla toinen meistä sai mielestään vastauksen että tänään ei mene junia Tigreen ja toinen taas sai vastauksen että tänään ei myydä lippuja minnekään. Oikea vastaus selvisi lopulta, lippujärjestelmässä vikaa ja kaikki matkat tänään ilmaisia. "Just get on the train."

Laivamatka kesti 2,5 tuntia ja se kulutettiin pelaamalla iPadilla "Hyvän ja Pahan Mielen Pelejä". Ollaan molemmat niin huonoja häviämään että aina tulee toiselle paha mieli. Korttipeleihin pätee samat säännöt. Mutta nopeasti ne unohtuu ja aika kuluu kuin siivillä näissä verissä kamppailuissa! Carmelo oli pettymysten pettymys, kallis hotelliyö ja aamulla vesiperän tuottanut merenranta-cabañan etsintä oli omiaan nostattamaan suuren halun päästä pois sieltä. Ja helpotus olikin suuri kun hyppäsimme bussiin kohti Montevideota, Uruguayn pääkaupunkia.

Montevideo osoitti olevansa juuri sitä mitä Uruguaylta osasi odottaa. Letkeästi menoa, siistit kadut, hyvä infrastruktuuri, ei kuumottajia ja väki näytti enemmän etelä-eurooppalaiselta kuin -amerikkalaiselta. Majoituimme Hostel Unpluggediin lähellä sijaitsevan Pocitos-biitsin houkuttelemana. Kävimmekin siellä nopeasti kääntymässä ja oli se paras biitsi tähän mennessä. Copacabana oli vähän liian iso ja maine aiheutti liian suuret odotukset ja pelot ryöstäjistä. Illemmalla meidät otti syleilyynsä Brasilian versio Aleksis Kiven kuuluisasta teoksesta: Seitsemän serkusta. Serkukset olivat lähteneet pienelle lomamatkalle ja meno oli sen mukainen kun huuto ja laulu kuului jatkuvana klo 18-03 välisen ajan. Meistä ei näin suuriin saavutuksiin ollut, vaan olimme mukana muutamia tunteja, käärien kermat kakusta ja syöden koko rahan edestä yhteisesti hankittuja barbeque-lihoja ja makkaroita.

Lopuksi vielä terveiset äideille ja tyttöystävälle: Käytiin parturissa, enää ei näytetä hampuuseilta. Tai veljeksiltä. Tai homoilta. Alla kuvia todisteena.

Ennen #1

Ennen #2

Ja jälkeen: